Koulusta, ja vielä olennaisemmin leffoista, ovat tuttuja antiikki ja sydänkeskiaika. Akvedukteista ja legioonista siirrytään suoraan ritareihin ja turnajaisiin. Siinä välissä oli kuitenkin tuhat vuotta, joista tiedetään yleensä lähinnä viikingit. Myöhäisantiikki olkoon toistaiseksi sivussa, nyt nimittäin keskitytään varhaiskeskiaikaan.
Keskiajan alku laitetaan yleensä joko Länsi-Rooman germaanivalloitukseen 400-luvun lopulle, Justinianuksen ruttoon 500-luvun puoleen tai arabivalloituksiin 600-luvun alkupuolelle. Länsi-Rooma-ajoitus perustuu tietysti katolisten maiden myöhempään Rooma-fetissiin. Itä-Roomahan kävi lähellä lännen takaisinvalloitusta ennen mainittua ruttoa ja kituutti pystyssä vielä tuhat vuotta sen jälkeenkin. Sakemannitkaan eivät yrittäneet tuoda isänmaata Italiaan, vaan pyrkivät parhaansa mukaan olemaan sivistyneitä kaupunkilaisia. Poliittiselta kannalta arabivalloitukset olisivat hyvä vaihtoehto: antiikin asetelma Mesopotamiassa taistelevistä Roomasta ja Persiasta romahti arabien vallattua koko Persian ja valtaosan Itä-Roomaa. Tähän hätään se kuitenkin alkaa liian myöhään, koska Länsi-Europpan uusi nousu alkaa jo 500-luvun puolelta. Käytetään siis Justinianuksen ruttoa. Kyseessä oli ensimmäinen tunnettu Eurooppaa koskettanut ruttoepidemia. Kuten tunnettu 1300-luvun uusintaottelu ja 1800-luvun vähemmän tunnettu kierros, rutto lähti liikkeelle Kiinasta ja valui kauppareittejä myöten Eurooppaan. Konstantinopolin väestöstä ruttoon kuoli kolmannes, ja sen arvellaan tuntuneen ainakin Ranskaa ja Englantia myöten.
Vielä ruton jälkeenkin Itä-Rooma oli Lähi-Idässä vakaalla pohjalla. Alueen muinaiskaupungit porskuttivat entiseen malliin, vaikka lännen roomalaiskaupungit olivat pahasti autioituneet. Yhteydet Kiinaan olivat tukevat varsinkin arabivalloittajien yhdistettyä Persian ja roomalaisen Lähi-Idän yhteen uuteen supervaltaan. Sekä Kiinassa että Lähi-Idässä rakennettiin läpi aikakauden uutta infrastruktuuria valtavalla tasolla: keinokasteluverkkoja laajennettiin ja uusia suunnitelmakaupunkeja perustettiin.
Eurooppa ei ollut tästä verkostosta mitenkään erillään, vaikka viimeinen kristitty suurvalta ulottui enää nykyisen Turkin rajoille. Silkintuotanto Itä-Roomassa käynnistyi 500-luvulla huhupuheiden mukaan aikansa James Bondien varastettua Aasiasta silkkiperhosen toukkia. Tuotantomäärät Euroopassa olivat kuitenkin murto-osa suurvaltojen tuotannosta. Arabeille jääneessä Tyroksessa yksittäinen lasitehdas tuotti noin 140 tonnia uutta lasia toiminta-aikanaan. Italiassa jäätiin tästä rankasti jälkeen, pohjoisemmasta puhumattakaan. Kulttuurivaihto erityisesti Itä-Rooman ja Länsi-Euroopan välillä oli kuitenkin tiivistä. Länteen omaksuttiin sekä hallintokulttuuria, kuten tullimaksut, että tekniikkaa, kuten vesimyllyt. Vastaavasti raskas metalliaura levisi myöhemmin nykyisestä Ranskasta Italiaan.
Perinteisesti Länsi-Euroopan populaation on uskottu romahtaneen Rooman valtakunnan tuhon myötä. Totta onkin, että monet kaupungit autioituivat täysin ja esimerkiksi Rooma itse oli niin suuressa alennustilassa, että aateliset pitivät majaa vanhojen kaupunginmuurien torneissa. Maaseudun tyhjenemiseen sen sijaan ei enää niinkään uskota. Tuontitavarana tulleet keramiikka-astiat kyllä häviävät, mutta se ei kerro mitään itse väestön määrästä. Itse asiassa roomalaisaikana maaseudun väestöä ylläpitävä ruokahuolto oli ollut retuperällä. Vaikka valtaosa valtakunnasta sijaitsi saman, turvallisen meren rannoilla, kunnollisia viljamarkkinoita nykymielessä ei ollut. Yhdessä kaupungissa saattoi olla hulvatonta ylituotantoa toisen kärsiessä nälänhädästä. Vilja ja muu tavara virtasi lähinnä Roomaan päin, ja valtakunnan talous perustui käytännössä alusmaista varastamiseen.
Renessanssiajan antiikin ihailijat halusivat kuvitella kaiken pimeällä keskiajalla, ihanan antiikin ja uuden ajan välillä, tapahtuneen harha-askeleeksi edistyksen tiellä. Tämä ajattelu on vieläkin keskuudessamme, ja keskiaika kuvitellaan valtavan inhimmillisen kärsimyksen ajaksi,jolloin köyhät olivat kyykymmässä kuin koskaan sitä ennen tai jälkeen. Asia oli kuitenkin päinvastoin. Keskusvallan romahdettua ja kaupunkeihin pakkautuneen paremman väen kuoltua ruttoon oman aikansa vitun köyhät jäivät oman onnensa nojaan. Miten siinä sitten kävi? Päivän sana oli hyvinvointi ja päämäärätietoisuus. Varhaiskeskiajan luurangoissa ei ole häivähdystäkään aliravitsemuksesta ja maaseudun tuottavuus ja elintaso nousivat yhtä mittaa sukupolvien ajan.