Pikemminkin kyseessä on maaginen ajattelu. Musta värinä on muutenkin vaaran ja epäpuhtauden, sekä eritoten pahojen henkien ja manalan, merkki ympäri maailmaa. Valkea on hyvä ja musta paha muun muassa intialaisilla, kreikkalaisilla, roomalaisilla, nykyisen Irakin babylonialaisilla, persialaisilla, Pohjois-Italian etruskeilla ja nykyisen Turkin heeteillä. Meillekin on tuttu musta virta, jota pitkin tai jonka poikki uralilaiseen kuoleman valtakuntaan pääsee.
Intiassa, kuten myöhemmin länsimaissakin, musta–valkea-erottelu on saanut rotu-ulottuvuuden. Aikalaisten sanoin arjalaiset ovat vaalea kansa, jolla on vaalea karja, ja dravidilaiset ovat tumma kansa, jolla on tumma karja. Pohjois-Intian arjalaiset pitävät itseään tummia naapureitaan parempina, ja vaaleus sen kuin tiivistyy yhteiskuntaluokkia ylöspäin kiivettäessä. Toki värit liittyvät myös taikuuteen: musta kajaali silmien ympärillä paitsi suojaa pahalta silmältä, myös estää vahingossa ampumasta pahuussäteitä itse.
Euroopassa kielletty härkäpapu kesytettiin jo kivikauden puolella. Aiemmin se oli pieni ja musta, tuskin hernettä suurempi. Nykyihmiselle tuttu suuri, vaalea lajike ilmestyi vasta varhaiskeskiajalla, 500-luvulla jKr. Härkäpapu oli antiikin yleisin papu, mutta siihen liitettiin jos jonkilaisia merkityksiä: kuolema tai manala, mätäneminen, kuolleiden sielut, lihansyönti tai kannibalismi, seksi, puhtaus ja epäpuhtaus ja niin edelleen. Sen syöminen lienee siis kielletty uskonsyistä, ja tämä kielto olisi siirtynyt Intiassa urd-pavun niskoille.
Välimerellä pavunsyönnin kielsivät eräät pienryhmät, kuten maan ja hedelmällisyyden jumalattaren Demeter’in kultti ja lähinnä uuden ajan puritaaneihin verrattavat askeettiliike orfeuslaiset. Tunnetuin pavunkieltäjä on kuitenkin samolainen Pythagoras, joka tunnetaan parhaiten kolmioita käsittelevästä lauseestaan. 500-luvulla eKr. elänyt Pythagoras oli matemaatikko, filosofi ja hassu setä, joka uskoi vakaasti taikuuteen. Hänen seuraajansa pamputettiin kuriin ensimmäisen kerran jo noin 450 eKr. lähinnä poliittisista syistä: he vastustivat oligarkiaa ja olivat mahdollisesti jonkinlaisia protokommunisteja, jotka eivät uskoneet yksityisomaisuuteen. Pythagoraan aate säilyi jossakin muotoa aina 100–200-luvulle jKr, tieteelliset ansiot nykypäivään.
Pythagoras kielsi pavut, koska niissä on ihmisen sielu. Hän uskoi antiikille poikkeuksellisesti sielunvaellukseen, ja katsoi sielujen poistuvan manalasta pavun onttoa vartta pitkin. Tätä hän ei kuitenkaan ollut keksinyt itse, vaan myös orfeuslaiset ja roomalainen kansanperinne sanoivat pavuissa asuvan sieluja. Pavun syöminen on kuin söisi oman isänsä pään, verrannollista kannibalismiin. Pythagoraan väitetäänkin kuolleen pamputukseen kieltäydyttyään pakenemasta kruununmiehiä papupellon poikki.
Sielupavut eivät koskaan saaneet laajaa kannatusta, ja ajatusta on pidetty tyhmänä ja naurettavana jo antiikin ajoista asti. Kulttuuriassosiaatio kuoleman kanssa sen sijaan on kestänyt nykypäivään, ja papuja syödään Välimeren hautajaisissa laajalti. Sielunvaelluksen hengessä pavuilla myös ennustettiin naimaonnea ja lasten määrää esimerkiksi Skotlannissa ja Saksassa. Ympäri välimerta ja Intiassa pavut myös nostattavat himoa ja hedelmällisyyttä, koska ne näyttävät kiveksiltä. Marokossa tämä peruste pätee papuihin, maapähkinöihin, kikherneisiin ja manteleihin, joten suurta yhdennäköisyyttä kiveksen kanssa ei selvästikään vaadita.